RASKAUS MULLISTAA ELÄMÄÄ

Sunnuntai 28.2.2021 - Sirpa Ernvall

Raskaus mullistaa naisen elämää. Alkaa matka, jossa moninaiset maisemat valtaavat mielen: tunteet vaihtelevat onnen ja ilon kautta riittämättömyyteen ja huoleen. Aivan tavallisen äidin, aivan tavallinen raskaus nostaa mieleen monenlaisia, ristiriitaisiakin, tunteita. Elimistössä mylläävät hormonit, kehossa tapahtuu muutoksia ja psykologinen prosessi valmistaa äitiyteen, syntyy uudenlainen identiteetti, kuva itsestä äitinä. Mukana on myös kaikki tähän asti eletty elämä.

Raskauden alussa tuleva äiti pohtii usein omaa lapsuuttaan: millaiset vanhemmat itselläni ovat olleet, mitä haluan tehdä samalla tavalla, tai mitä eri tavalla, kuin omat vanhempani. Uniin voi nousta kuvia lapsuuden tapahtumista, jotka olivat jo unohtuneet. Mahdollisesti tuleva äiti miettii, millainen äiti minusta tulee, voinko kiintyä pieneen ihmiseen? Äiti pohtii myös kumppaniaan: minkälainen hän on vauvan hoivaajana? Selviämmekö yhdessä, kestääkö parisuhde, entä selviämmekö taloudellisesti?

Jos äidin oman lapsuuden kokemukset ovat olleet myönteisiä, se luo pohjan herkistyä myös oman vauvan tarpeille ja eläytyä hänen maailmaansa. Aina kuitenkaan tulevien vanhempien oma lapsuus ei ole ollut paras mahdollinen, siihen on voinut sisältyä lapsen kehityksen kannalta pelkoja ja turvattomuutta, menetyksiä. Raskausaikana varhaiset kokemukset aktivoituvat ja tuleva äiti tai isä pohtii: miksi minusta tuntuu tällaiselta, kaiken pitäisi olla hyvin, haave omasta lapsesta on toteutumassa, mutta miksi olen näin alakuloinen? Miksi pelottaa ja masentaa?

Raskausaikana on mahdollista käsitellä omaa lapsuuttaan, ymmärtää paremmin kokemusmaailmaansa ja sitä kautta valmistautua lapsen syntymään. Vanhemman mentalisaatiokyky, kyky pitää mielessä oma ja toisen mieli, auttaa hahmottamaan lapsen näkökulmaa, ymmärtämään oman toiminnan vaikutuksia lapseen ja toimimaan sensitiivisesti.

Jokainen raskaana oleva tarvitsee lähelleen ihmisen, joka ymmärtää hänen mielessään tapahtuvaa myllerrystä. Tämä ihminen voi olla neuvolan terveydenhoitaja tai psykologi, oma äiti tai ystävä, jolle uskaltaa kertoa kaikkein pimeimpienkin hetkien mietteet. Äidit kuvittelevat, ettei kenelläkään muulla ole ristiriitaisia tunteita, ei mielialan heittelyä, ei halua peruuttaa raskaus ja palata normaaliin turvalliseen arkeen. Näitä ajatuksia hävetään ja peitetään. Äidit syyllistävät itseään ja kokevat ajatustensa vuoksi olevansa huonoja äitejä, täysin perusteettomasti.

Raskauden keskivaiheilla suhde vauvaan tulee konkreettisemmaksi: liikkeet muistuttavat päivittäin tulokkaasta. Vanhemmat pohtivat, kumpaa vauva muistuttaa, onko hän aktiivinen vaiko rauhallinen. Eteneekö kehitys normaalisti? Erityisesti ensimmäistä odottavalla mielessä on paljon kysymyksiä. Nykyisen ultraäänitekniikan aikakaudella vanhemmat saavat tietää lapsensa sukupuolen halutessaan ja tämä edesauttaa mielikuvien luomista. Mielikuvat vauvasta vahvistavat suhdetta syntymättömään lapseen. Haaveilu ja tulevaisuudesta unelmointi ovat osa luonnollista raskauden kulkua.

Mielikuvien herättelyyn ja suhteen syventämiseen voi käyttää tänä päivänä elektronisia sovelluksia, joiden avulla lapsen kehitystä on mahdollista seurata viikko viikolta. Samalla tavoin toimii Folkhälsanin Raskauden ajan päiväkirja, Vauva mielessä, joka sisältää raskauden edetessä sopivia kysymyksiä pohdittavaksi. Myös omien lapsuudenkuvien katselu puolison tai läheisten kanssa tai ultraäänikuvat, samoin kuin kaikenlainen vauvaa varten tehtävä valmistelu: tavaroiden ja vaunujen hankinta, toimii mielikuvia vahvistavana ja suhdetta syventävänä. Mielen kiinnittäminen hyviin hetkiin, musiikin, luonnossa liikkumisen tai minkä vain äidille mielihyvää tuottavan tekemisen kautta auttaa sekä äitiä, että vauvaa myös huonojen hetkien yli. Äidin rentoutuminen ja hänen saamansa hoiva vähentävät stressin hormonivälitteisesti siirtyvää vaikutusta sikiöön. Myös kokemus ”masuvauvaan” syntyneestä suhteesta tuottaa äidille mielihyvää. Kasvavan vatsan silittely, vauvalle laulaminen ja hyräily tai kutsuminen vauvaa hellittelynimillä, tuo mielihyvää ja vauvasta alkaa muodostua itsenäinen persoona vanhemman mieleen.

Normaaliin raskauteen kuuluu huoli vauvasta, onhan vauvan hyvinvointi tuleville vanhemmille todella tärkeää. Jokaisen odottavan on hyvä tunnistaa tilanne, jolloin huoli kasvaa liian suureksi ja tarvitsee apua. Voimavarat voivat joutua liian suurelle koetukselle ja huolet sekä pelot kasvavat niin, ettei raskaudesta ja tulevasta lapsesta pysy tuntemaan iloa. Avun hakeminen ja vastaanottaminen ovat välittämistä: itsestä ja vauvasta. Tänä päivänä elämme usein erillään läheisistä, omat vanhemmat asuvat kaukana ja kulttuuri suosii pärjäämistä. Liian usein yritetään pärjätä omin voimin, vaikka apuakin olisi tarjolla. Avun vastaanottamisen taito on merkityksellinen jokaiselle lapsen saavalle äidille ja isälle. Lapsiperheiden kotipalvelu kuuluu kaikille vauvaperheille, perhetyö, perheneuvola ja neuvolapsykologit auttavat erilaisissa tilanteissa. Raskauden aikana on luontevaa aloittaa puhumalla neuvolassa terveydenhoitajalle, sillä joskus puoliso tai läheiset voivat tuntua jopa liian läheisiltä.

Yksi matalan kynnyksen toimintamuoto raskauden aikaiseen vuorovaikutuksen tukemiseen on Hoivaa ja leiki -lyhytinterventio. Menetelmällä vahvistetaan erityisesti äidin suhdetta vauvaan reflektiivisen keskustelun, leikkisyyden ja kokemuksellisuuden kautta. Äidin mentalisaatiokykyä ja emotionaalista saatavilla oloa tuetaan myös antamalla kognitiivis-behavioraalisia menetelmiä mielialaoireiden hallintaan. Menetelmää käytetään joko manualisoiduissa pienryhmissä tai yhden perheen kanssa, PerheHoileina. Työskentely voidaan aloittaa raskauden puolessa välissä: neljän äidin ja vauvan pienryhmille on strukturoitu malli raskausajalle sekä n. puoli vuotta synnytyksen jälkeen. PerheHoileita voidaan toteuttaa manuaalin mukaisesti lapsen kuudenteen ikävuoteen asti. Lahden Diakonialaitoksen Vauvan Taika -toiminnassa Hoivaa ja leiki -menetelmää käytetään kolmihenkisessä työryhmässä ja sote-ammattilaisia koulutetaan menetelmän käyttöön matalankynnyksen toimintoihin, mutta menetelmä soveltuu myös vaativaan vuorovaikutustyöhön osana kokonaishoitoa. Työskentely raskausaikana kannattaa!

Aiheesta lisää:

Margareta Broden: Raskausajan mahdollisuudet, 2008

The effectiveness of Nurture and Play: a mentalisation-based parenting group intervention for prenatally depressed mothers Salo, S. J.; Flykt, M.; Makela, J.; Biringen, Z.; Kalland, M.; Pajulo, M.; Punamaki, R. L. (2019)

https://www.julkari.fi/handle/10024/139026

Kirjoittaja:

Lahden Diakonialaitos, Vauvan Taika -toiminta

Vauvaperhetyön päällikkö Sirpa Ernvall

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: raskaus, vauva, mielenterveys, perinataalimielenterveys, lapsuusiän kielteiset kokemukset, ACE

Suojaa, hoivaa ja hyvää hoitoa: Raskaus- ja vauva-ajan mielenterveyden tukeminen on moniammatillista työtä

Torstai 28.1.2021 klo 0:25 - Heidi Jussila

Lapsen suotuisan kasvun ja kehityksen keskeisinä edellytyksinä voidaan pitää lapsen suojaamista lapsuusiän kielteisiltä kokemuksilta sekä lapsen tarpeisiin vastaavan hoivan ja riittävän huolenpidon turvaamista (1) . Lapsuudessa saadun hoivan ja huolenpidon hyödyt näkyvät koko elämän ajan yksilön terveydessä, koetussa hyvinvoinnissa, kyvyssä oppia ja ansaita elantonsa (1) . Siirtymä vanhemmuuteen ja suhde syntymättömään lapseen alkavat jo raskausaikana (2,3) . Suhde vauvaan voi toimia lasta suojaavalla tavalla jo raskausaikana; voimakkaamman raskaudenaikaisen kiintymyksen on todettu liittyvän äidin suotuisampiin terveystottumuksiin raskauden aikana (4-6) , erityisesti heikommassa asemassa olevien äitien lasten parempaan terveyteen syntymähetkellä (7) sekä lapsen suotuisampaan kehitykseen varhaislapsuudessa (8) . Odottavan äidin vauvaan liittyvien ajatusten, mielikuvien ja raskaudenaikaisen vauvaa kohtaa tunteman kiintymyksen on todettu ennustavan vauvan syntymän jälkeen äidin ja vauvan välisen vuorovaikutuksen laatua (3) .

“The most fundamental promotive experiences in the early life come from nurturing care and protection received from parents, family, and community, which have lifelong benefits including improved health and wellbeing, and increased ability to learn and earn.”Britto et al. Lancet 2017; 389: 91–102

Lapsuusiän kielteisten kokemuksien kasaantumien voi vaikuttaa heikentävästi yksilön terveyteen ja hyvinvointiin, koko elämän mittaisesti (9-11) . Yhteiskunnallisen päätöksenteon kannalta tärkeää on tiedostaa, että 1) varhaiset kielteiset kokemukset vaikuttavat yksilön terveyteen, ja vaikutukset terveyteen ovat pitkäaikaisia, 2) lapsen terve kehitys edellyttää sitä, että lasta ja erityisesti hänen keskushermostonsa kehitystä suojataan haitallisen stressin vaikutuksilta, 3) läpimurtojen saavuttaminen kielteisiä lapsuudenaikaisia kokemuksia kohdanneiden lasten tukemisessa edellyttää, että lapsesta huolehtivia aikuisia tuetaan, 4) haavoittuvassa asemassa olevien perheiden vastoinkäymisten voittamiseksi tarvitaan varhaisia interventioita, erityisesti raskausaikaan ja lapsen ensimmäisen kolmen ikävuoden ajanjaksoon (12) . Varhaisen psykososiaalisen tuen ja hoidon tarjoaminen erityisesti perheille, joiden tilanteeseen liittyy kuormitustekijöitä tai päihde- ja mielenterveyshäiriöitä, edellyttää usein pitkäjänteistä ja systemaattista moniammatillista ja sektoreiden rajat ylittävää työtä ja erilaisten interventioiden yhdistämistä (1,12,13) . Perinataaliaikana tehtävä mielenterveystyö edellyttää erilaisten psykososiaalisen tuen ja hoidon muotojen integroimista; vanhemmuuden ja vanhempien psykososiaalisen tilanteen tukemista sekä vanhempien mielenterveyshäiriöiden hyvää hoitoa. Odottavan äidin psyykkisen voinnin paraneminen raskaudenaikana toteutetun hoidon myötä näkyy lapsen tilanteessa suotuisasti (15). Toimivaa vanhemmuutta ja vanhempien mielenterveyttä edistävät tukimuodot on arvioitu erityisen keskeisiksi, kun tavoitteena on lapsen kehityksen edistäminen tai vastoinkäymisten keskellä kasvavan lapsen resilienssin rakentaminen (1,14) . Lapsen näkökulmasta riittävän vanhemmuuden sekä sen suoman suojan ja hoivan rakentaminen alkavat jo raskausaikana, mikä on erityisen tärkeää tilanteissa, joissa lapsen odotusta varjostavat vanhempien kokema kuormitus, päihde- tai mielenterveyshäiriöt (1,2,16) .

“At this point in time, the design and successful implementation of more effective models of health promotion and disease prevention for children experiencing significant adversity will require more than advocacy for increased funding. It will require a deep investment in the development, testing, continuous improvement, and broad replication of innovative models of cross-disciplinary policy and programmatic interventions that are guided by scientific knowledge and led by practitioners in the medical, educational, and social services worlds who are truly ready to work together (and to train the next generation of practitioners) in new ways.” Shonkoff et al., Pediatrics 2012; 129(1), e232-e246

“Studies from across the globe,… have demonstrated that including elements of nurturing care in interventions significantly improves childhood development and even later adult outcomes. The interplay between the elements of nurturing care, the timing of experiences, and complexity of risks requires action beyond single sector interventions…. The findings support the application of

coordination or combining of interventions, within packages, to reduce exposure to multiple risk factors.” Britto et al. Lancet 2017; 389: 91–102

Mikäli lapsi ei voi saavuttaa koko kehityksellistä potentiaaliaan hänen elämässään mahdollisesti jo odotusaikana tai varhaislapsuudessa vaikuttaneiden vastoinkäymisten vuoksi, se ei vahingoita ainoastaan yksilöä, vaan myös koko yhteiskuntaa, jossa elämme (17) . Hyvä alku takaa parhaat edellytykset yksilön kehitykselle ja kasvulle (17) . Jokaisella vanhemmalle on myös turvattava edellytykset olla niin hyvä vanhempi kuin mahdollista, tarvittaessa parhaan mahdollisen psykososiaalisen tuen ja hoidon avulla. Perinataalimielenterveyden tukeminen saattaa ammattilaisia sektorien rajat ylittävästi toimimaan yhteisten tavoitteiden saavuttamiseksi; perheiden hyvinvoinnin ja lapsen hyvän hoivan vahvistamiseksi sekä lapsuusiän kielteisten kokemusten ennaltaehkäisemiseksi ja niiden vaikutusten vähentämiseksi jo raskausajasta lähtien. Työtä tehdään yhdessä ja suurella sydämellä, lämmöllä, rohkeudella ja asiantuntemuksella äitien, isien, vauvojen ja koko perheiden rinnalla kulkien, erityisesti silloin, kun on perheellä on hyvin vaikeaa.

”Perhaps the most important message of the Series is the cost of inaction. If the children are unable to fulfil their social and developmental potential, this not only harms their futures, but also the societies in which they live.” Selina Lo, Pamela Das, Richard Horton, The Lancet Early Childhood Development Series 2017;Advancing Early Childhood Development: From Science to Scale

Heidi Jussilla

Psykiatrian erikoislääkäri

Lastenspsykiatrian erikoislääkäri

Päihdelääketieteen erityispätevyys

Väitöskirjatutkija, Turun yliopisto

Asiantuntijalääkäri, Profiam Sosiaalipalvelut Oy

Viitteet:

(1) Britto P, Lye S, Proulx K, Yousafzai A, Matthews S, Vaivada T, et al. Nurturing care: promoting early childhood development. Lancet 2017;389(10064):91-102.

(2) Glover V, Capron L. Prenatal parenting. Curr Opin Psychol 2017 Jun;15:66-70.

(3) Foley S. Great expectations? Do mothers’ and fathers’ prenatal thoughts and feelings about the infant predict parent-infant interaction quality? A meta-analytic review. Developmental Review 2018;48:40-54.

(4) Cannella B, Yarcheski A, Mahon N. Meta-Analyses of Predictors of Health Practices in Pregnant Women. West J Nurs Res 2018;40(3):425-446.

(5) Massey S, Bublitz M, Magee S, Salisbury A, Niaura R, Wakschlag L, et al. Maternal-fetal attachment differentiates patterns of prenatal smoking and exposure. Addict Behav 2015;45:51-56.

(6) Magee SR, Bublitz MH, Orazine C, Brush B, Salisbury A, Niaura R, et al. The relationship between maternal-fetal attachment and cigarette smoking over pregnancy. Matern Child Health J 2014 May;18(4):1017-1022.

(7) Alhusen JL, Gross D, Hayat MJ, Woods AB, Sharps PW. The influence of maternal-fetal attachment and health practices on neonatal outcomes in low-income, urban women. Res Nurs Health 2012 Apr;35(2):112-120.

(8) Branjerdporn G, Meredith P, Strong J, Garcia J. Associations Between Maternal-Foetal Attachment and Infant Developmental Outcomes: A Systematic Review. Matern Child Health J 2017;21(3):540-553.

(9) Hughes K, Bellis MA, Hardcastle KA, Sethi D, Butchart A, Mikton C, et al. The effect of multiple adverse childhood experiences on health: a systematic review and meta-analysis. The Lancet Public Health 2017;2(8):e356-e366.

(10) Brown DW, Anda RF, Tiemeier H, Felitti VJ, Edwards VJ, Croft JB, et al. Adverse childhood experiences and the risk of premature mortality. Am J Prev Med 2009;37(5):389-396.

(11) Felitti VJ, Anda RF, Nordenberg D, Williamson DF, Spitz AM, Edwards V, et al. Relationship of childhood abuse and household dysfunction to many of the leading causes of death in adults: The Adverse Childhood Experiences (ACE) Study. Am J Prev Med 1998;14(4):245-258.

(12) Shonkoff JP. Capitalizing on Advances in Science to Reduce the Health Consequences of Early Childhood Adversity. JAMA pediatrics 2016;170(10):1003-1007.

(13) Shonkoff JP, Garner AS. The lifelong effects of early childhood adversity and toxic stress. Pediatrics / 2012;129(1):e232-e246.

(14) Goodman SH, Cullum KA, Dimidjian S, River LM, Kim CY. Opening windows of opportunities: Evidence for interventions to prevent or treat depression in pregnant women being associated with changes in offspring's developmental trajectories of psychopathology risk. Development and psychopathology 2018;30(3):1179-1196.

(15) Traub F, Boynton Jarrett R. Modifiable Resilience Factors to Childhood Adversity for Clinical Pediatric Practice. Pediatrics 2017;139(5).

(16) Stein A, Pearson RM, Goodman SH, Rapa E, Rahman A, McCallum M, et al. Effects of perinatal mental disorders on the fetus and child. Lancet 2014 Nov 15;384(9956):1800-1819.

(17) Lo S, Das P, Horton R. A good start in life will ens

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: raskaus, vauva, mielenterveys, perinataalimielenterveys, lapsuusiän kielteiset kokemukset, ACE

ÄITI JOKA YRITTI

Tiistai 15.9.2020 klo 23:18 - ÄIMÄn kokemusasiantuntija

Olin 19- vuotias kun aloin odottamaan tytärtäni. Olin uutisesta yllättynyt, enkä osannut odottaa tällaista käännettä sen aikaiseen elämäntilanteeseeni. Ainoa helposti ratkaistava ”haaste” oli suhteeni lapseni isään. Emme koskaan seurustelleet, vaan meillä oli pikemminkin humalantäyteinen kesäromanssi vailla huolta huomisesta. En siis varsinaisesti hämmästellyt, kun hän heti kuultuaan raskaudesta mainitsi, ettei hänellä ole aikomustakaan olla isä lapselleen. Se oli minulle ihan okei, enkä jäänyt kummastelemaan moista reaktiota. Olin heti plussattuani tiennyt, että kasvatan lapseni yksin. Toisaalta oli harmillista tietää, ettei lapsi koskaan tulisi tuntemaan isäänsä.

Alkuraskaus oli vaikeaa aikaa. En tuntenut silloiselta asuinpaikkakunnaltani juuri ketään vauvan isän lisäksi, joka hänkin jäi pois kuvioista jo ensimmäisistä päivistä lähtien. Minulla oli kyllä yksi ystävä, mutta tämäkin eli vielä nuorelle tyypillistä juhlivaa ja huoletonta elämää, joten tiemme erkaantuivat heti kun kerroin ”ilouutisesta” jättäen alkuillan salmarishotin väliin. Jäin ulkopuoliseksi kaikesta ja syrjäydyin yksiöni seinien sisään useammaksi viikoksi. Lopulta yhdessä toisella paikkakunnalla asuvan perheeni kanssa päätimme, että minun on aika muuttaa lähemmäs tukiverkostoa.

Muutin siskoni naapuriin, niin etten ollut liian lähellä alati minusta huolestuvaa ydinperhettäni, mutta kuitenkin lähempänä kuin ennen. Jälleen uudelle paikkakunnalle, siskoa lukuun ottamatta ihan yksin. Ilman ystäviä. Aloin olla hieman alakuloinen, sillä elämässäni tapahtui paljon suuria muutoksia, mutta läheisimmät ystäväni asuivat kaukana, eivätkä olleet nähneet minua aikoihin. Minulla ei ollut ketään, jonka kanssa nähdä päivisin. Toisaalta itsehän olin näin päättänyt tapahtuvan, kun valitsin asuinpaikakseni kaupungin, joka ei olisi ”ihan kiinni äidissä”.

Jatkuvasti surullinen

Yksinäisyys laukaisi raskauden aikaisen masennuksen. Eikä huono rahatilanne, useamman ystävyyssuhteen päättyminen tai ahdistus vauvan kanssa pärjäämisestä helpottanut asiaa. En kuitenkaan uskaltanut sanoa ääneen, että olin jatkuvasti surullinen. Päinvastoin vakuutin kaikille, että juuri nyt ja juuri näin on hyvä.

”Uudella paikkakunnalla on kiva asua, kun voi aloittaa ihan alusta” tapasin tarinoida. Oikeasti olisi varmaan pitänyt muuttaa lapsuuden maisemiin, aidosti lähelle perhettä ja vanhoja kavereita. Jääräpäisyyteni ei vain kehdannut enää sanoa ääneen, että nyt kaduttaa.

Lukittauduin raskauden ajaksi kotiin. Sisustin vauvan huoneen ja siivosin asunnon valmiiksi vauvaa varten monta kertaa päivässä. Ajatus vauvasta paransi mieltä. Pian saisin nähdä oman pienen tyttäreni ja voisimme elää ihanaa vauva-arkea ihan kahdestaan. Ajatuksissani olin jo lempeä, hyvinvoiva ja kaikista parhain äiti. Yksinäisyys helpottaa varmasti heti kun on vauva seurana.

En malttanut sulkea silmiäni

Kun tyttäreni syntyi, huomasin heti hänen olevan äänekäs ja itkuinen lapsi. Kaikki toiveeni suloisesta tuhisevasta prinsessatytöstä kaikkosivat jo synnytyssalissa, kun ensimmäinen parkaisu pääsi pihalle. Ja se itku jatkui… ja jatkui. Ja kun vauva viimein nukkui, en itse malttanut sulkea silmiäni. Reilun kahden vuorokauden aikana sairaalalla nukuin vain kaksi tuntia.

Nyt sitä sitten oltiin äiti.

Nuoren ikäni vuoksi en uskaltanut sairaalalla pyytää hoitajia apuun. Suihkussakin vietin vain pari minuuttia, koska kuulin tyttäreni itkun käytävän toisesta päästä. ”Helvetin hienoa” muistan ajatelleeni. Puin äitiysvaipan ylleni ja tyhjä raskausvatsa heiluen taapersin imettämään parkuvaa lasta. Hymyilevä hoitaja jätti meidät kahdenkesken ja naurahti lähtiessään, kun on niin topakka tyttö.

No sanos muuta.

Pääsimme kotiin seuraavana päivänä.

Niin ihana vauva-arki

Kotona meillä meni tytön kanssa alussa hyvin. Minun osaltani ainakin. Jaksoin siivota, pestä pyykkiä, laittaa itselleni ruokaa ja nauttia niistä hetkistä, kun vauva ei itkenyt. Yritin todenteolla luoda lapseeni vahvaa tunnesidettä, mutta sitten väsyin. Tytöllä oli vatsavaivoja, hän nukkui aivan liian vähän ollakseen vauva, itkua kesti tunteja ja syöminen oli ajoittain hyvin nuukaa. Lopulta en enää jaksanut. En ollut nukkunut viikkoihin muutamaa tuntia enempää. Aloin syömään valtavia määriä lohturuokia, en harjannut hiuksiani, en poistunut kotoa kuin lähikauppaan ja kaikki energiani meni siihen, että ystävien tai perheen saapuessa tervehtimään jaksaisin näytellä ja päivitellä että ”On se vauva-aika niin ihanaa”.

Läheisimmät näkivät valheeni läpi. Perhe tuli välillä auttamaan ja katsomaan tyttöä, että saisin torkkua hetken. En toki meinannut malttaa. Huoli lapsesta toisen käsissä oli niin iso ja minun oli näytettävä, että pystyn vanhemmuuteen yksinkin. En halunnut epäonnistua äitinä.

Valheiden verkko

Näyttämisen tarve oli suuri. Ystäväni ihmettelivät, kuinka jaksan niin vaikean vauvan kanssa. Kuinka pysyn niin rauhallisena ja pirteänä? Kuinka selviydyn arjesta niin positiivisin mielin? Vastaus on hyvin simppeli. Valehtelemalla.

Kun paikalla oli muita ihmisiä, olin hyvin lempeä. Mutta kun jäimme vauvan kanssa kahden, kirosin äitiyden pohjamutiin. Hirveäähän äitiys minusta oli ja lapsi pelkkä riesa. Vauva huusi huutamistaan taukoamatta, yli puolet päivästä. Tulin lähes hulluksi siinä metelissä ja voimat olivat aivan lopussa. Tilanne oli kurja meille molemmille. Ja sellaisena se pysyi niin kauan, kunnes uskalsin (hieman kaunistellen kylläkin) avata tilannetta neuvolassa ja sain apua.

Olin väsynyt ja masentunut ensimmäiset kaksi vuotta tyttäreni elämästä. Sitten vasta alkoi helpottaa vähitellen.

Toki minulla oli kausia, kun voin aidosti ihan hyvin ja side lapseen tuntui aidolta ja vahvalta. Masennuskauden keskellä saattoi olla päiviä, kun olin oikeasti onnellinen. Mutta rehellisesti… aito rakkaus lapseen syntyi vasta siinä kohtaa, kun uskalsin ottaa vastaan apua. Tai oikeastaan, kun olin saanut apua jo jonkin aikaa.

Ennen aitoa sidettä, tein pitkään työtä lähentyäkseni tytön kanssa. Halu olla rakastava äiti oli äärettömän suuri ja tein mitä vain tunteakseni tyttäreni omakseni. En sano, ettenkö olisi välittänyt lapsestani tai ettei minulla olisi ollut lämpimiä tunteita tytärtäni kohtaan lainkaan, sillä totta kai niitä oli. Mutta on vaikeaa tuntea rakkautta, kun aamulla herää vihaten elämää ja haluaisi vain olla poissa.

Aitoa onnea, rakkautta, lämpöä

Tänä päivänä meillä menee hyvin. Tyttäreni on viisivuotias iloinen ja leikkisä lapsi. Mutta vaikka olemmekin nykyään onnellisia, minua surettaa, kaduttaa, hävettää ja ahdistaa vieläkin ajatella, etten aina ole ollut hyvä äiti lapselleni. Tai niin hyvä kuin olisin halunnut olla. On vaikeaa päästä yli menetetystä vauva-ajasta. Suurin osa siitä on vain mustaa sumua. Ja vaikka masennus ei koskaan ole omasta tahdosta kiinni, se painaa mieltä ajoittain. Olisipa ollut toisin.

Jos vain voisin, palaisin ajassa taaksepäin. Halaisin itseäni ja muistuttaisin, ettei minun tarvitse esittää ja on hyväksyttävää pyytää apua, jos väsyttää. Kääntyisin myös tyttäreni puoleen. Nostaisin hänet syliini ja sanoisin hänelle sanat, jotka hän olisi ansainnut kuulla. Aidosti. ”Minä rakastan sinua”.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: perinataalipsykiatria, masennus, raskaus, synnytys, vauva, mielenterveys

Suomen Perinataalimielenterveys ry - Miten ja miksi?

Torstai 20.8.2020 klo 23:45 - Tiina Taka-Eilola

Mielenterveysongelmat ovat kansainvälisesti yksi merkittävimpiä kansanterveydellisiä ja kansantaloudellisia pulmia. Niihin liittyy pitkäaikaista toimintakyvyn heikkenemistä, työkyvyttömyyttä sekä psykososiaalista kuormitusta, niin potilaalle itselleen kuin hänen läheisilleenkin. Noin joka viidennellä äidillä ja joka kymmenennellä isällä on mielenterveysongelma raskaus- tai vauva-ajalla eli perinataaliajalla, mutta suuri osa niistä jää tunnistamatta ja hoitamatta. Perinataaliajan mielenterveyteen liittyy runsaasti erityispiirteitä, ja sillä on aivan erityinen merkitys niin vanhempien kuin syntyvän lapsenkin terveyden kannalta. Raskaana olevan äidin terveys vaikuttaa sikiöön biologisin mekanismein, mutta myös epäsuorasti esim. kehittyvän kiintymyssuhteen, varhaisen vuorovaikutuksen ja äidin elintapojen kautta. Vanhempien omat lapsuudenkokemukset aktivoituvat perinataaliajalla, mikä voi nostaa myös traumaoireet pintaan. Synnytyspelolla on merkittävä yhteys äidin mielenterveyteen ja äidin psyykkinen hyvinvointi taas vaikuttaa siihen, minkälainen kokemus synnytyksestä jää. Aina raskaus ja synnytys eivät mene toivotulla tavalla; vanhemmat saattavat menettää lapsensa tai lapsi voi olla vakavasti sairas. Vanhemman ja lapsen välisen kiintymyssuhteen ja vuorovaikutuksen haasteet saattavat aiheuttaa monenlaisia oirekuvia sekä äidissä että lapsessa, joiden alkuperää ammattilaisten voi olla vaikea tunnistaa. Perinataaliajan mielenterveysongelmien tunnistaminen ja hoito siis vaativat laaja-alaista erityisosaamista; kenellä sitä on?

Suomen Perinataalimielenterveys ry –niminen yhdistys perustettiin loppuvuodesta 2019 yhteistyössä lääketieteen, psykologian ja sosiaalialan ammattilaisten, tutkijoiden ja vertaistyöntekijöiden kesken. Kerron nyt oman näkökulmani siitä, miksi olen halunnut olla perustamassa tätä yhdistystä.

Kirjoitin väitöskirjaani raskausajan masennuksen ja jälkeläisten mielenterveysongelmien yhteydestä 2010-luvulla. Tuona aikana ehdin synnyttää myös omat lapseni, työskennellä terveyskeskuslääkärinä, aloittaa aikuispsykiatriaan erikoistumisen sekä toimintani International Marcé Societyn alajaoksen Nordic Marcé hallituksen jäsenenä saaden laaja-alaista perspektiiviä raskaus- ja vauva-ajan mielenterveyteen, sen ongelmiin ja hoitoon liittyen. Perinataalipsykiatriaan liittyvä tutkimustieto on lisääntynyt valtavasti 2010-luvun aikana ja kansallisia hoitojärjestelmiä on lähtenyt kehittymään maailmalla, esim. Iso-Britanniassa, Australiassa ja USA:ssa. Tutkimusten mukaan äidin mielenterveyden tehokas hoito perinataaliajalla johtaa merkittäviin yhteiskunnallisiin säästöihin ja saattaa vähentää kaikkien perheenjäsenten vaaraa sairastua psyykkisesti.

Lähdinkin pohtimaan Suomen tilannetta: onko meillä yhtenäisiä hoitokäytäntöjä raskaana oleville ja synnyttäneille perheille, joilla on mielenterveyden pulmia? Totesin, ettei ainakaan lääkärikoulutukseni antanut tähän vastausta. Lähdin etsimään tietoa netistä. Löysin toki erinomaiset äitiys- ja lastenneuvolaoppaat, joissa ohjeistetaan neuvoloiden terveydenhoitajia perinataaliajan mielenterveysongelmien tunnistamiseen ja hoitoon ohjaamiseen, mutta lääkäreille suunnattua selkeää ja konkreettista ohjeistusta en löytänyt. Selkeät, yhtenäiset, kansalliset hoitopolut vaikuttivat puuttuvan. En kuitenkaan luottanut netistä saamaani tietoon, vaan lähdin kysymään asiasta suoraan kliinikoilta. Lähetin sähköpostiviestejä eri sairaanhoitopiirien psykiatrian, lastenpsykiatrian ja naistentautien ylilääkäreille perinataaliajan mielenterveyshäiriöiden hoidosta. Olin äärimmäisen otettu, että sain kysymyksiini useita erinomaisia vastauksia.

Kyselystä saamieni vastausten perusteella totesin, että perinataalipsykiatriset hoitokäytännöt ovat Suomessa kirjavia. Hoitoa toteutetaan epäilemättä parhain pyrkimyksin, mutta hoitokäytännöt ovat vaihtelevia, selkeät hoitopolut puutteellisia ja alueellinen vaihtelu palveluiden saatavuudessa on suurta. Erilaisia alueellisia projekteja on saatu toimintaan, mutta niillä on taipumus hiipua projektin päätyttyä. Suomessa on erinomaisesti toimiva neuvolajärjestelmä, joka ei kuitenkaan ainakaan yksinään voi vastata äitien mielenterveysongelmien hoidosta. Neuvoloista mielenterveysongelmista kärsivät äidit ohjautuvat enimmäkseen depressiohoitajille, neuvolapsykologille tai kunnan mielenterveystoimistoon. Ongelmaksi koettiin se, että raskaana olevien ja synnyttäneiden äitien mielenterveysongelmien hoito kuuluu samaan hoitoketjuun kuin aikuisten mielenterveysongelmien hoito yleensäkin. Paikallisesti kunnissa voi olla erilaisia kolmannen sektorin palveluita mm. masentuneille äidille. Myös sosiaalityö on merkittävässä roolissa vanhemmuuden tukemisessa, mutta sosiaalityön puolelta koettiin tarvetta matalan kynnyksen psykiatrisille konsultaatioille. Joissakin kunnissa perheneuvolat toimivat erinomaisesti ja niissä moniammatillinen yhteistyö toimii; toisaalla taas ei. Yhteiset ohjeistukset puuttuvat.

Eräissä sairaanhoitopiireissä kuitenkin oli selkeitä masentuneen äidin hoitopolkuja, ja potilas saatiin ohjattua matalalla kynnyksellä varhaista vuorovaikutusta tukevaan hoitoon. Osassa kunnista varhaista vuorovaikutusta tukevaa hoitoa annetaan lastenpsykiatrian puolella, missä kuitenkin aikuisen mielenterveysongelman hoito on ongelmallista, sillä lastenpsykiatri ei voi määrätä aikuiselle lääkkeitä eikä tehdä terapialausuntoja. Joillakin alueilla aikuis- ja lastenpsykiatria olivat päässeet yhteistyöhön, jotta vanhempaa ja (syntyvää) lasta kyettiin hoitamaan mahdollisimman sujuvasti, mutta tällainen yhteistyö vaikutti harvinaiselta. Sairaalatasolla synnyttäneen äidin mielenterveyttä hoidetaan pääosin yleissairaalapsykiatrialla, jonne naistentautien ja lastenpsykiatrian puolelta tehdään konsultaatioita. Mielenterveyshäiriöistä kärsiviä äitejä hoidetaan toisinaan myös päihdeäideille tarkoitetuissa tiimeissä, vaikkei potilaalla olisikaan päihdeongelmaa. Usein äiti voi ohjautua mielenterveysasioissa ja psyykenlääkityksen vuoksi myös äitiyspoliklinikalle, missä hoidosta vastaa gynekologi. Yleissairaalapsykiatrialta konsultoidaan lastenpsykiatriaa varhaiseen vuorovaikutukseen ja muuhun lapsen mielenterveyteen liittyvissä asioissa. Pediatrialta on hoitoonohjausta lastenpsykiatrialle esim. vastasyntyneen vakavan sairauden vuoksi. Vaikea-asteisten  mielenterveyshäiriöiden osastohoito toteutetaan psykiatrisilla osastoilla, mutta mahdollisuutta vastasyntyneen vierihoitoon ei juurikaan ole, eli psykiatrista osastohoitoa tarvitseva vastasynnyttänyt äiti joudutaan yleensä erottamaan vauvastaan osastohoitojakson ajaksi. Perheen hoidossa oleellisesti mukana on tietenkin neuvola, terveyskeskus, sosiaalityö ja lastensuojelu. Oleellista on myös se, että näiden tahojen keskinäinen kommunikaatio vaikutti jäävän vähäiseksi. Tämä monisäikeinen kuvaus mukailee kokemaani tunnetta: kyllä on sekavaa! Saamissani vastauksissa toistui tarve moniammatilliselle yhteistyölle, yhtenäisille hoitolinjoille, selkeille ohjeistuksille sekä perinataalimielenterveyden erityisosaamisen kehittämiselle.

Sama kysely ohjautui myös Äidit irti masennuksesta (ÄIMÄ)-yhdistykseen sekä Ensi- ja turvakotien liittoon. Sain näiltä organisaatioilta kattavat vastaukset heidän näkökulmastaan, eli mielenterveyshäiriöistä kärsivien äitien, vertaistyöntekijöiden ja lastensuojelun kansalaisjärjestön taholta. Viesteissä tuotiin esille hoidon lääkekeskeisyyttä, vastaanottoaikojen kiireisyyttä ja vähäisyyttä sekä hoitoon pääsyn vaikeutta. Äidit kokivat, etteivät he tiedä keneen tulisi ottaa yhteyttä, jos ovat huolissaan mielenterveydestään. Aikuispsykiatrisessa hoidossa vauva, muut lapset ja isä saattoivat unohtua hoitokokonaisuudesta. Psykiatrinen osastohoito koettiin hyödyllisenä, mutta hoidon kerrottiin katkenneen osastojakson jälkeen. Kansallisella tasolla hoidon saatavuudessa koettiin olevan epätasa-arvoisuutta. Sekä ÄIMÄ että Ensi- ja turvakotien edustajat olivat huolissaan siitä, että kokivat kantavansa liiallista vastuuta äidin (tai toisen vanhemman) psykiatrisesta hoidosta, joka kuuluisi toki terveydenhuollon kannettavaksi.

Asetuin satunnaisen vastasynnyttäneen äidin rooliin. Synnytys oli raskas. Vauva itkee ja valvon. Mieli on maassa ja ahdistaa. Ajatukseni ovat synkkiä ja jaksaminen on äärirajoilla. Kenelle kerron vai kerronko kenellekään? Jos kerron, mitä siitä seuraa; pidetäänkö minua hulluna, otetaanko lapsi pois? Vai olenkohan riittävän sairas? Vienkö jonkun tarvitsevamman hoitomahdollisuuden? Mitä läheiset ajattelevat? Kerron kuitenkin terveydenhoitajalle. Hän lähettää tk-lääkärille, jolle saan ajan ehkä parin viikon päähän. Tk-lääkäri on kiireinen ja epävarma. Tunnen syyllisyyttä. Saan lääkityksen ja seuranta-ajan kuukauden päähän ja palaan kotiin. En aloita lääkitystä, mikään ei muutu. Toinen vaihtoehto on, että saan lähetteen psykiatrille, jonne pääsen ehkä kuukauden kuluttua. Tk-lääkäri huomaa myös lapsen itkuisuuden sekä vuorovaikutuspulmamme ja tekee lähetteet lastenlääkärille sekä pikkulapsipsykiatrialle. Kuljetan kahta muuta lastani päivähoidossa, koulussa ja harrastuksissa. Puolisoni on jo pitkään ollut vaisu ja tässä raskaassa tilanteessa ajaudumme kauemmaksi toisistamme. Saan ajan psykiatrille, pediatrille ja lastenpsykiatrille, kaikki eri päiville ja etäisyys vastaanottavaan yksikköön 70 kilometriä. Lähdenkö? Jaksanko? Käyn vastaanotoilla. Psykiatri toteaa, että minulla on masennus ja ohjaa psykiatrisen sairaanhoitajan vastaanotolle. Saan yksilökäynnit kerran viikossa. Myös parisuhteen ongelmat nousevat esille. Suositellaan hakeutumaan perheasiainneuvottelukeskukseen tai perheneuvolaan. Lastenpsykiatrin vastaanotolla todetaan ongelma varhaisessa vuorovaikutuksessa. Saamme äiti-vauvakäynnit kerran viikossa, matkaa 70 kilometriä suuntaansa. Pediatri toteaa vauvalla olevan koliikki; sen kanssa täytyy vain pärjätä. Vastaanottokäyntejä kaksi kertaa viikossa eri paikoissa. Pitäisi hakeutua pariterapiaan; otanko edes puheeksi puolison kanssa? Valvon yöt, vauva itkee, kuljetan lapset, ajan terapiaan. Käyn kaupassa, laitan ruuan, siivoan, pesen pyykit… Olen uupunut! Auttaisikohan lääke tässä tilanteessa? Ympäröisipä turvallisten ammattilaisten rinki perheemme siten, ettei minun tarvitsisi hakea jokaista palvelua erikseen!

Asetuin satunnaisen terveyskeskuslääkärin rooliin. Valmistuin edellisenä keväänä. Työni sisältää vastaanottotyötä, päivystystä, laitoshoitopaikkojen, vuodeosastojen sekä kotihoidon kiertoja, koulu- ja opiskelijaterveydenhuollon, ja tietenkin neuvolan. Työtä saattaa olla jokaisena viikonpäivänä eri yksikössä. Neuvolassa toimin terveydenhoitajien konsulttina, joten mielenterveysongelmasta kärsivä vanhempi ohjautuu arviooni. Vastassa masentuneen ja uupuneen oloinen äiti, itkevä vauva, äiti ei ota kontaktia vauvaan. Otanko potilaan omaan seurantaani? Tilanne on huolestuttava; uskallanko, osaanko? Aloitanko lääkityksen? Miten raskaus ja imetys vaikuttavat lääkehoitoon? Potilaalla on sosiaalisia ongelmia, miten niihin puututaan, keneen otan yhteyttä? Käypä hoito suosittelee terapiaa; mistä sitä saadaan? Lähetetäänkö aikuispsykiatrialle; sinne on pitkät jonot? Entä sittenkin lastenpsykiatrian pikkulapsipsykiatrian tiimiin? Vai olisiko kuitenkin äitiyspoliklinikka oikea osoite? Vai kaikkiin näihin? Potilastapaamisella on aikaa 30 minuuttia, jona aikana potilas pitäisi arvioida ja tehdä jatkohoitosuunnitelma sekä kirjaukset. Perheen tilanne huolettaa. Olisipa selkeä malli, jonka mukaan toimia tällaisissa tilanteissa, tai asiaan perehtynyt taho, jota voisi konsultoida!

Käväisin myös satunnaisen gynekologin tai kätilön roolissa. Näin potilaan synnytyspelon, vaikean synnytyksen, lapsen vammaisuuden, raskauden keskeytymisen, äidin pelon, surun ja ahdistuksen. Näen, ettei äiti jaksa huomioida vauvaansa, imetys on vaikeaa, äiti poissaoleva. Herää suuri huoli. Äiti ei voi jäädä synnytysosastolle. Kenelle hoito kuuluu? Lähetänkö potilaan oman tk:n kautta jatkohoitoon? Milloin hän pääsee ja miten hoito toteutuu? Kenelle muulle voisin lähettää? Yleissairaalapsykiatrille? Äiti asuu kaukana, hän ei voi kulkea täällä. Jos hän menee osastolle, minne vauva menee? Vastaavia kysymyksiä herää varmasti myös vastasyntyneitä tapaavilla lastenlääkäreillä.

Nykyisessä roolissani psykiatrina olen kohdannut useita odottavia ja synnyttäneitä äitejä ja todennut, että edellä kuvatut asiat ovat tosia ja todellakin näkyvät psykiatrian puolella. Perinataaliaikaan liittyvät kysymykset esim. lääkehoitoon liittyen askarruttavat. Miten huomioin vauvan, muut lapset ja perheen kokonaistilanteen? Tiedän, että äiti ja lapsi saisivat parasta hoitoa varhaisen vuorovaikutuksen psykoterapeutin vastaanotolla, mutta tarjontaa on liian vähän. Muillekin psykoterapeuteille jonot ovat pitkät. Usein koko perhe tarvitsisi tukea ja apua. Sosiaalinen tuki olisi oleellista. Olisipa joku sovittu yhteistyöverkosto neuvolan ja sosiaalityön kanssa sekä erikoissairaanhoidon puolelle!

Suomen neuvolajärjestelmä on kansanterveytemme kannalta valtava voimavara ja neuvolan resurssien kohdentamisesta mielenterveyden tukemiseen on keskusteltu viime aikoina. Terveydenhoitajan rooli ei ole itselleni tuttu, mutta käymieni keskusteluiden ja työkokemukseni perusteella he tunnistavat äitien psyykkiset ongelmat aika hyvin, mutta toivoisivat työkaluja, joilla voisivat tarjota apua. Terveydenhoitajia on jäänyt sairauslomille, koska ovat niin ahdistuneita asiakkaiden vaikeiden ongelmien äärellä. Sama tilanne on perhettä tukevien sosiaali- ja lastensuojelun työntekijöiden kohdalla: he näkevät perheen ongelmat, mutta matalan kynnyksen psykiatrista tukea on vaikea saada ja yhteistyöhön hoitavan tahon kanssa vaikea päästä.

Tiedostaessani kaiken tämän sain vahvan tunteen siitä, että tämä on minun sydämen asiani. Haluan olla mukana kehittämässä perinataaliajan mielenterveyspalveluja Suomessa!

Kävi niin onnekkaasti, että tapasin eräässä konferenssissa kollegani Johanna Pietikäisen, jolla oli aivan vastaavia ajatuksia, väitöskirja tulossa ja sydämen palo tehdä asialle jotain. Johannalta pyydettiin Duodecimiin pääkirjoitus otsikolla ”Tarvitaanko Suomeen perinataalipsykiatriaa?”, ja Johanna ystävällisesti kutsui minut ja prof. Tiina Paunion kanssakirjoittajikseen. Tuossa artikkelissa pääsimme pohtimaan Suomen perinataalipsykiatrian tilannetta ja ehdottamaan perinataalipsykiatrista hoitomallia Suomeen. Johanna on päässyt tutustumaan paikallisesti erilaisiin perinataalipsykiatrisiin yksiköihin mm. Kanadassa ja Iso-Britanniassa ja luonut upeita kansallisia ja kansainvälisiä kontakteja. Totesimme tarpeen verkostoitumiselle ja päädyimme järjestämään kaksi kansallista seminaaria, joiden tarkoituksena oli jakaa ajatuksia ja kokemuksia perinataalipsykiatriaan liittyen. Seminaarit olivat antoisia ja keskusteluntäyteisiä. Intomme aiheeseen vain kasvoi, kuten myös innostuneiden ammattilaisten verkostomme. Yhdistyksen perustamisesta oli puhuttu jo yhteistyömme alusta lähtien ja koimme, ettei asia voi enää odottaa. Näin ollen yhdistys perustettiin jälkimmäisen seminaarin yhteydessä.

Olen äärimmäisen kiitollinen kaikille, jotka ovat lähteneet yhdistyksen toimintaan mukaan. En lähde kiittämään ketään erikseen nimeltä, sillä jokaisen rooli on tärkeä. Jäseniä yhdistyksessämme on jo yli 70! Saimme kokoon myös upean ja moniammatillisen hallituksen yhdistyksellemme, jonka esittelyä kokoamme yhdistyksen nettisivuille.

Yhdistys on vielä vauvaikäinen ja toiminta vasta käynnistymässä, mutta toimintamme ohjenuorista päätimme perustamiskokouksessa yhdistyksen sääntöjä laatiessamme. Periaatteitamme ovat perinataalimielenterveyden eri alojen ammattilaisten sekä vertaistyöntekijöiden verkostoituminen, kouluttaminen ja käytännön työn kehittäminen, sekä yleisölle tiedottaminen ja yhteiskunnallinen vaikuttaminen perinataalimielenterveyteen liittyvissä asioissa. Tiedottaessamme pyrimme ratkaisukeskeiseen viestintään, eli emme vain tiedota havaituista ongelmista, vaan pyrimme aktiivisesti etsimään ratkaisumalleja näihin pulmiin. Pidämme erittäin tärkeänä myös alan tutkijoiden yhteistyötä ja keskinäistä tiedottamista, jotta perinataalipsykiatrinen tutkimus olisi mahdollisimman tehokasta ja näkyvää. Pitkän tähtäimen tavoitteenamme on kehittää perinataalipsykiatrian erityispätevyys lääkäreille ja mahdollisesti myös sairaanhoitajille, terveydenhoitajille sekä kätilöille, mikä mahdollistaisi alan erityisosaamisen jalkauttamisen niin terveyskeskuksiin, keskussairaaloihin kuin yliopistosairaaloihinkin. Toinen tärkeä johtotähtemme on matalan kynnyksen perinataalipsykiatristen palveluiden tuominen kuntiin siten, että niitä voitaisiin tarjota suoraan neuvoloista ja yhdessä koko perheelle. Toivoisimme, että tulevaisuudessa raskaus- ja vauva-ajan mielenterveyspulmista kärsiville vanhemmille olisi tarjolla selkeä hoitopolku ja ammattilaisilla pätevyyttä sekä selkeät ohjeistukset näiden ongelmien hoitoon. Olen vakuuttunut siitä, että elämän varhaisvaiheisiin panostamalla voisimme vähentää sairastuvuutta aikuisiällä ja samalla tehdä merkittäviä yhteiskunnallisia säästöjä. Pitkälle kehittyneiden mielenterveysongelmien hoito on tulipalojen sammuttelua; ennaltaehkäisyyn tulee satsata! Uusi mielenterveysstrategia, perhekeskusmalli, sote-uudistus ja uskoakseni myös kehitteillä oleva lapsistrategia puhuvat kaikki samaa kieltä kanssamme: panostetaan perheisiin ja ennaltaehkäisyyn tarjoamalla matalankynnyksen palveluita moniammatillisena yhteistyönä väestön paremman (mielen)terveyden tuottamiseksi. Toivon, että perinataalipsykiatria huomioidaan näiden mallien toteutuksessa.

Haluan vielä kiittää kaikkia teitä, jotka olette jo liittyneet yhdistyksemme jäseniksi sekä toivottaa lämpimästi tervetulleeksi uudet, tulevat jäsenet! Jäsenyyttä voi hakea www.perinataalimielenterveys.fi löytyvän hakemuslomakkeen kautta. Hallituksen jäseniin voi toki olla myös suoraan yhteydessä. Yleistä tietoa saa info@perinataalimielenterveys.fi –osoitteesta. Yhdistyksen nettisivut rakentuvat hiljalleen hallituksen jäsenten muiden töiden ohella, joten toivomme yleisöltä malttia sen suhteen. Koulutusmateraalit on tarkoitus kerätä sivujen jäsenalueelle, minne vain yhdistyksen jäsenillä on pääsy. Tulevalle lukuvuodelle on suunnitteilla kaksi koulutusta: kansallinen trauma-aiheinen koulutus 30.11.-20 ja kansainvälinen konferenssi 17.-18.6.2021. Yhdistyksen vuosikokous pidetään 22.3.2021. Mikäli kokoontuminen ei ole korona-tilanteen vuoksi mahdollista, pidämme koulutukset ja kokouksen virtuaalisesti.

Innostavaa alkavaa syksyä kaikille! Pidetään toisistamme huolta.

Yhteistyöterveisin,

Tiina Taka-Eilola, Suomen Perinataalimielenterveys ry:n puheenjohtaja

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: mielenterveys, psykiatria, vauvaperheet, raskaus, synnytys, perinataalipsykiatria