Perinataaliajan surun kohtaaminen

4.12.2023

Mielenterveysviikkoa vietettiin 19.-26.11.2023. Viikon tämän vuoden teemana oli Tunteet. Suomen Perinataalimielenterveys ry antoi panoksensa mielenterveysviikkoon 30.11. Surun kirjo raskaus- ja vauva-ajalla -koulutuksen muodossa. Koulutuksessa käsiteltiin kattavasti lapsettomuuteen, raskaudenaikaisiin ja synnytyksen jälkeisiin lapsen menetyksiin, huostaanottoon, sekä lapsen geneettisiin sairauksiin liittyvää surua ja sen kohtaamista sekä surussa elävien perheiden tukemista.

Surun käsittely ja kohtaaminen on vaikeaa niin surusta kärsiville kuin heitä kohtaaville ammattilaisillekin. Ammattilaisetkin saavat tuntea ja näyttää surua. Oman surun torjuminen kuormittaa auttajaa ja voi näyttäytyä asiakkaille kylmyytenä. Koetut, etenkin käsittelemättömät surut voivat vaikeuttaa toisen surun kohtaamista. Oma tunne voi tuntua sietämättömältä tai tunteita voi olla vaikea tuntea lainkaan. Silloin surusta kärsivän kanssa vuorovaikutuksessa oleminen voi olla vaikeaa ja tapaaminen tekisi mieli jättää lyhyeen. Joskus taas perheen hätä voi tarttua ammattilaiseen siten, että hänen on vaikea toimia ja säädellä tunteitaan asiakastilanteessa. Surun kohdannut tai traumatisoitunut asiakas on herkkä ympäristön viesteille ja hän voi tulkita ammattilaisen hädän tai lamaantumisen väärin, esimerkiksi siten, että hän ei halunnut auttaa tai kohdata perhettä. Näin ollen näistä omista kokemuksista olisi tärkeää olla tietoinen ja niitä olisi tärkeää käsitellä. Vaikeita tilanteita tulee käsitellä myös työpaikalla ja työnohjauksessa. Turvallinen ja toimiva työympäristö kasvattaa myös ammattilaisen turvallisuuden tunnetta haastavissa tilanteissa.

Surusta kärsivän rauhallinen kohtaaminen ja pitkäaikainen kokonaisvaltainen tuki auttaa selviytymään surusta ja ehkäisee surun muuttumista sairaudeksi. Surua ei voi poistaa sanoilla ja joskus lohduttavaksi tarkoitetut sanat saattavatkin tuntua loukkaavilta. Esimerkiksi se, että perheellä on mahdollisuus saada myöhemmin uusia lapsia ei poista surua menetetystä lapsesta. Tärkeintä onkin ammattilaisen läsnäolo ja tieto tuen jatkuvuudesta. Vanhemmalla tulee olla lupa luoda menetettyynkin lapseen pysyvä kiintymyssuhde ja kerätä hänestä muistoja esim. synnytyssairaalassa, vaikkapa kauniin valokuvien muodossa. Menetetyn lapsen kohtaaminen auttaa perhettä käsittelemään kokemustaan. Sairaan lapsen kanssa vuorovaikutuksessa oleminen turvaa sekä vauvan että vanhemman hyvinvointia, ja sitä tulee tukea, vaikka sairaus olisi hyvin vakava.

Valitettavasti palveluverkosta puuttuu perinataaliajan menetyksiä kokeneiden tukijärjestelmä, palvelut ovat sirpaloituneet useille eri sektoreille ja avun saaminen voi olla sattumasta kiinni, mikä kuormittaa sekä perheitä että ammattilaisia. Surun kanssa pärjäämisessä tärkeintä on hyvät läheisverkostot ja omat selviytymiskeinot, mutta osaavat, empaattiset, työssään hyvinvoivat ammattilaiset ja toimiva palvelujärjestelmä voivat olla tärkeä lisätuki surusta kärsiville ja auttaa perheitä selviytymään haastavimmissakin tilanteissa. Perinataaliajan mielenterveyteen perehtyneet moniammatilliset työryhmät sekä perusterveydenhuollon että erikoissairaanhoidon tasolla, voisivat olla mahdollisuus järjestää osaava ja jatkuva tukijärjestelmä perinataalimenetyksiä kohdanneille, kuten muillekin perinataaliajan mielenterveyshaasteista kärsiville perheille.

Tässä erilaisia tukimuotoja, joista on apua sekä perheille että ammattilaisille:

Lämmin kiitos koulutuksen järjestäjille, luennoitsijoille ja kuulijoille!

Tiina Riekki, 

Suomen Perinataalimielenterveys ry hallituksen pj