Suomen Perinataalimielenterveys ry - Miten ja miksi?

Torstai 20.8.2020 klo 23:45 - Tiina Taka-Eilola

Mielenterveysongelmat ovat kansainvälisesti yksi merkittävimpiä kansanterveydellisiä ja kansantaloudellisia pulmia. Niihin liittyy pitkäaikaista toimintakyvyn heikkenemistä, työkyvyttömyyttä sekä psykososiaalista kuormitusta, niin potilaalle itselleen kuin hänen läheisilleenkin. Noin joka viidennellä äidillä ja joka kymmenennellä isällä on mielenterveysongelma raskaus- tai vauva-ajalla eli perinataaliajalla, mutta suuri osa niistä jää tunnistamatta ja hoitamatta. Perinataaliajan mielenterveyteen liittyy runsaasti erityispiirteitä, ja sillä on aivan erityinen merkitys niin vanhempien kuin syntyvän lapsenkin terveyden kannalta. Raskaana olevan äidin terveys vaikuttaa sikiöön biologisin mekanismein, mutta myös epäsuorasti esim. kehittyvän kiintymyssuhteen, varhaisen vuorovaikutuksen ja äidin elintapojen kautta. Vanhempien omat lapsuudenkokemukset aktivoituvat perinataaliajalla, mikä voi nostaa myös traumaoireet pintaan. Synnytyspelolla on merkittävä yhteys äidin mielenterveyteen ja äidin psyykkinen hyvinvointi taas vaikuttaa siihen, minkälainen kokemus synnytyksestä jää. Aina raskaus ja synnytys eivät mene toivotulla tavalla; vanhemmat saattavat menettää lapsensa tai lapsi voi olla vakavasti sairas. Vanhemman ja lapsen välisen kiintymyssuhteen ja vuorovaikutuksen haasteet saattavat aiheuttaa monenlaisia oirekuvia sekä äidissä että lapsessa, joiden alkuperää ammattilaisten voi olla vaikea tunnistaa. Perinataaliajan mielenterveysongelmien tunnistaminen ja hoito siis vaativat laaja-alaista erityisosaamista; kenellä sitä on?

Suomen Perinataalimielenterveys ry –niminen yhdistys perustettiin loppuvuodesta 2019 yhteistyössä lääketieteen, psykologian ja sosiaalialan ammattilaisten, tutkijoiden ja vertaistyöntekijöiden kesken. Kerron nyt oman näkökulmani siitä, miksi olen halunnut olla perustamassa tätä yhdistystä.

Kirjoitin väitöskirjaani raskausajan masennuksen ja jälkeläisten mielenterveysongelmien yhteydestä 2010-luvulla. Tuona aikana ehdin synnyttää myös omat lapseni, työskennellä terveyskeskuslääkärinä, aloittaa aikuispsykiatriaan erikoistumisen sekä toimintani International Marcé Societyn alajaoksen Nordic Marcé hallituksen jäsenenä saaden laaja-alaista perspektiiviä raskaus- ja vauva-ajan mielenterveyteen, sen ongelmiin ja hoitoon liittyen. Perinataalipsykiatriaan liittyvä tutkimustieto on lisääntynyt valtavasti 2010-luvun aikana ja kansallisia hoitojärjestelmiä on lähtenyt kehittymään maailmalla, esim. Iso-Britanniassa, Australiassa ja USA:ssa. Tutkimusten mukaan äidin mielenterveyden tehokas hoito perinataaliajalla johtaa merkittäviin yhteiskunnallisiin säästöihin ja saattaa vähentää kaikkien perheenjäsenten vaaraa sairastua psyykkisesti.

Lähdinkin pohtimaan Suomen tilannetta: onko meillä yhtenäisiä hoitokäytäntöjä raskaana oleville ja synnyttäneille perheille, joilla on mielenterveyden pulmia? Totesin, ettei ainakaan lääkärikoulutukseni antanut tähän vastausta. Lähdin etsimään tietoa netistä. Löysin toki erinomaiset äitiys- ja lastenneuvolaoppaat, joissa ohjeistetaan neuvoloiden terveydenhoitajia perinataaliajan mielenterveysongelmien tunnistamiseen ja hoitoon ohjaamiseen, mutta lääkäreille suunnattua selkeää ja konkreettista ohjeistusta en löytänyt. Selkeät, yhtenäiset, kansalliset hoitopolut vaikuttivat puuttuvan. En kuitenkaan luottanut netistä saamaani tietoon, vaan lähdin kysymään asiasta suoraan kliinikoilta. Lähetin sähköpostiviestejä eri sairaanhoitopiirien psykiatrian, lastenpsykiatrian ja naistentautien ylilääkäreille perinataaliajan mielenterveyshäiriöiden hoidosta. Olin äärimmäisen otettu, että sain kysymyksiini useita erinomaisia vastauksia.

Kyselystä saamieni vastausten perusteella totesin, että perinataalipsykiatriset hoitokäytännöt ovat Suomessa kirjavia. Hoitoa toteutetaan epäilemättä parhain pyrkimyksin, mutta hoitokäytännöt ovat vaihtelevia, selkeät hoitopolut puutteellisia ja alueellinen vaihtelu palveluiden saatavuudessa on suurta. Erilaisia alueellisia projekteja on saatu toimintaan, mutta niillä on taipumus hiipua projektin päätyttyä. Suomessa on erinomaisesti toimiva neuvolajärjestelmä, joka ei kuitenkaan ainakaan yksinään voi vastata äitien mielenterveysongelmien hoidosta. Neuvoloista mielenterveysongelmista kärsivät äidit ohjautuvat enimmäkseen depressiohoitajille, neuvolapsykologille tai kunnan mielenterveystoimistoon. Ongelmaksi koettiin se, että raskaana olevien ja synnyttäneiden äitien mielenterveysongelmien hoito kuuluu samaan hoitoketjuun kuin aikuisten mielenterveysongelmien hoito yleensäkin. Paikallisesti kunnissa voi olla erilaisia kolmannen sektorin palveluita mm. masentuneille äidille. Myös sosiaalityö on merkittävässä roolissa vanhemmuuden tukemisessa, mutta sosiaalityön puolelta koettiin tarvetta matalan kynnyksen psykiatrisille konsultaatioille. Joissakin kunnissa perheneuvolat toimivat erinomaisesti ja niissä moniammatillinen yhteistyö toimii; toisaalla taas ei. Yhteiset ohjeistukset puuttuvat.

Eräissä sairaanhoitopiireissä kuitenkin oli selkeitä masentuneen äidin hoitopolkuja, ja potilas saatiin ohjattua matalalla kynnyksellä varhaista vuorovaikutusta tukevaan hoitoon. Osassa kunnista varhaista vuorovaikutusta tukevaa hoitoa annetaan lastenpsykiatrian puolella, missä kuitenkin aikuisen mielenterveysongelman hoito on ongelmallista, sillä lastenpsykiatri ei voi määrätä aikuiselle lääkkeitä eikä tehdä terapialausuntoja. Joillakin alueilla aikuis- ja lastenpsykiatria olivat päässeet yhteistyöhön, jotta vanhempaa ja (syntyvää) lasta kyettiin hoitamaan mahdollisimman sujuvasti, mutta tällainen yhteistyö vaikutti harvinaiselta. Sairaalatasolla synnyttäneen äidin mielenterveyttä hoidetaan pääosin yleissairaalapsykiatrialla, jonne naistentautien ja lastenpsykiatrian puolelta tehdään konsultaatioita. Mielenterveyshäiriöistä kärsiviä äitejä hoidetaan toisinaan myös päihdeäideille tarkoitetuissa tiimeissä, vaikkei potilaalla olisikaan päihdeongelmaa. Usein äiti voi ohjautua mielenterveysasioissa ja psyykenlääkityksen vuoksi myös äitiyspoliklinikalle, missä hoidosta vastaa gynekologi. Yleissairaalapsykiatrialta konsultoidaan lastenpsykiatriaa varhaiseen vuorovaikutukseen ja muuhun lapsen mielenterveyteen liittyvissä asioissa. Pediatrialta on hoitoonohjausta lastenpsykiatrialle esim. vastasyntyneen vakavan sairauden vuoksi. Vaikea-asteisten  mielenterveyshäiriöiden osastohoito toteutetaan psykiatrisilla osastoilla, mutta mahdollisuutta vastasyntyneen vierihoitoon ei juurikaan ole, eli psykiatrista osastohoitoa tarvitseva vastasynnyttänyt äiti joudutaan yleensä erottamaan vauvastaan osastohoitojakson ajaksi. Perheen hoidossa oleellisesti mukana on tietenkin neuvola, terveyskeskus, sosiaalityö ja lastensuojelu. Oleellista on myös se, että näiden tahojen keskinäinen kommunikaatio vaikutti jäävän vähäiseksi. Tämä monisäikeinen kuvaus mukailee kokemaani tunnetta: kyllä on sekavaa! Saamissani vastauksissa toistui tarve moniammatilliselle yhteistyölle, yhtenäisille hoitolinjoille, selkeille ohjeistuksille sekä perinataalimielenterveyden erityisosaamisen kehittämiselle.

Sama kysely ohjautui myös Äidit irti masennuksesta (ÄIMÄ)-yhdistykseen sekä Ensi- ja turvakotien liittoon. Sain näiltä organisaatioilta kattavat vastaukset heidän näkökulmastaan, eli mielenterveyshäiriöistä kärsivien äitien, vertaistyöntekijöiden ja lastensuojelun kansalaisjärjestön taholta. Viesteissä tuotiin esille hoidon lääkekeskeisyyttä, vastaanottoaikojen kiireisyyttä ja vähäisyyttä sekä hoitoon pääsyn vaikeutta. Äidit kokivat, etteivät he tiedä keneen tulisi ottaa yhteyttä, jos ovat huolissaan mielenterveydestään. Aikuispsykiatrisessa hoidossa vauva, muut lapset ja isä saattoivat unohtua hoitokokonaisuudesta. Psykiatrinen osastohoito koettiin hyödyllisenä, mutta hoidon kerrottiin katkenneen osastojakson jälkeen. Kansallisella tasolla hoidon saatavuudessa koettiin olevan epätasa-arvoisuutta. Sekä ÄIMÄ että Ensi- ja turvakotien edustajat olivat huolissaan siitä, että kokivat kantavansa liiallista vastuuta äidin (tai toisen vanhemman) psykiatrisesta hoidosta, joka kuuluisi toki terveydenhuollon kannettavaksi.

Asetuin satunnaisen vastasynnyttäneen äidin rooliin. Synnytys oli raskas. Vauva itkee ja valvon. Mieli on maassa ja ahdistaa. Ajatukseni ovat synkkiä ja jaksaminen on äärirajoilla. Kenelle kerron vai kerronko kenellekään? Jos kerron, mitä siitä seuraa; pidetäänkö minua hulluna, otetaanko lapsi pois? Vai olenkohan riittävän sairas? Vienkö jonkun tarvitsevamman hoitomahdollisuuden? Mitä läheiset ajattelevat? Kerron kuitenkin terveydenhoitajalle. Hän lähettää tk-lääkärille, jolle saan ajan ehkä parin viikon päähän. Tk-lääkäri on kiireinen ja epävarma. Tunnen syyllisyyttä. Saan lääkityksen ja seuranta-ajan kuukauden päähän ja palaan kotiin. En aloita lääkitystä, mikään ei muutu. Toinen vaihtoehto on, että saan lähetteen psykiatrille, jonne pääsen ehkä kuukauden kuluttua. Tk-lääkäri huomaa myös lapsen itkuisuuden sekä vuorovaikutuspulmamme ja tekee lähetteet lastenlääkärille sekä pikkulapsipsykiatrialle. Kuljetan kahta muuta lastani päivähoidossa, koulussa ja harrastuksissa. Puolisoni on jo pitkään ollut vaisu ja tässä raskaassa tilanteessa ajaudumme kauemmaksi toisistamme. Saan ajan psykiatrille, pediatrille ja lastenpsykiatrille, kaikki eri päiville ja etäisyys vastaanottavaan yksikköön 70 kilometriä. Lähdenkö? Jaksanko? Käyn vastaanotoilla. Psykiatri toteaa, että minulla on masennus ja ohjaa psykiatrisen sairaanhoitajan vastaanotolle. Saan yksilökäynnit kerran viikossa. Myös parisuhteen ongelmat nousevat esille. Suositellaan hakeutumaan perheasiainneuvottelukeskukseen tai perheneuvolaan. Lastenpsykiatrin vastaanotolla todetaan ongelma varhaisessa vuorovaikutuksessa. Saamme äiti-vauvakäynnit kerran viikossa, matkaa 70 kilometriä suuntaansa. Pediatri toteaa vauvalla olevan koliikki; sen kanssa täytyy vain pärjätä. Vastaanottokäyntejä kaksi kertaa viikossa eri paikoissa. Pitäisi hakeutua pariterapiaan; otanko edes puheeksi puolison kanssa? Valvon yöt, vauva itkee, kuljetan lapset, ajan terapiaan. Käyn kaupassa, laitan ruuan, siivoan, pesen pyykit… Olen uupunut! Auttaisikohan lääke tässä tilanteessa? Ympäröisipä turvallisten ammattilaisten rinki perheemme siten, ettei minun tarvitsisi hakea jokaista palvelua erikseen!

Asetuin satunnaisen terveyskeskuslääkärin rooliin. Valmistuin edellisenä keväänä. Työni sisältää vastaanottotyötä, päivystystä, laitoshoitopaikkojen, vuodeosastojen sekä kotihoidon kiertoja, koulu- ja opiskelijaterveydenhuollon, ja tietenkin neuvolan. Työtä saattaa olla jokaisena viikonpäivänä eri yksikössä. Neuvolassa toimin terveydenhoitajien konsulttina, joten mielenterveysongelmasta kärsivä vanhempi ohjautuu arviooni. Vastassa masentuneen ja uupuneen oloinen äiti, itkevä vauva, äiti ei ota kontaktia vauvaan. Otanko potilaan omaan seurantaani? Tilanne on huolestuttava; uskallanko, osaanko? Aloitanko lääkityksen? Miten raskaus ja imetys vaikuttavat lääkehoitoon? Potilaalla on sosiaalisia ongelmia, miten niihin puututaan, keneen otan yhteyttä? Käypä hoito suosittelee terapiaa; mistä sitä saadaan? Lähetetäänkö aikuispsykiatrialle; sinne on pitkät jonot? Entä sittenkin lastenpsykiatrian pikkulapsipsykiatrian tiimiin? Vai olisiko kuitenkin äitiyspoliklinikka oikea osoite? Vai kaikkiin näihin? Potilastapaamisella on aikaa 30 minuuttia, jona aikana potilas pitäisi arvioida ja tehdä jatkohoitosuunnitelma sekä kirjaukset. Perheen tilanne huolettaa. Olisipa selkeä malli, jonka mukaan toimia tällaisissa tilanteissa, tai asiaan perehtynyt taho, jota voisi konsultoida!

Käväisin myös satunnaisen gynekologin tai kätilön roolissa. Näin potilaan synnytyspelon, vaikean synnytyksen, lapsen vammaisuuden, raskauden keskeytymisen, äidin pelon, surun ja ahdistuksen. Näen, ettei äiti jaksa huomioida vauvaansa, imetys on vaikeaa, äiti poissaoleva. Herää suuri huoli. Äiti ei voi jäädä synnytysosastolle. Kenelle hoito kuuluu? Lähetänkö potilaan oman tk:n kautta jatkohoitoon? Milloin hän pääsee ja miten hoito toteutuu? Kenelle muulle voisin lähettää? Yleissairaalapsykiatrille? Äiti asuu kaukana, hän ei voi kulkea täällä. Jos hän menee osastolle, minne vauva menee? Vastaavia kysymyksiä herää varmasti myös vastasyntyneitä tapaavilla lastenlääkäreillä.

Nykyisessä roolissani psykiatrina olen kohdannut useita odottavia ja synnyttäneitä äitejä ja todennut, että edellä kuvatut asiat ovat tosia ja todellakin näkyvät psykiatrian puolella. Perinataaliaikaan liittyvät kysymykset esim. lääkehoitoon liittyen askarruttavat. Miten huomioin vauvan, muut lapset ja perheen kokonaistilanteen? Tiedän, että äiti ja lapsi saisivat parasta hoitoa varhaisen vuorovaikutuksen psykoterapeutin vastaanotolla, mutta tarjontaa on liian vähän. Muillekin psykoterapeuteille jonot ovat pitkät. Usein koko perhe tarvitsisi tukea ja apua. Sosiaalinen tuki olisi oleellista. Olisipa joku sovittu yhteistyöverkosto neuvolan ja sosiaalityön kanssa sekä erikoissairaanhoidon puolelle!

Suomen neuvolajärjestelmä on kansanterveytemme kannalta valtava voimavara ja neuvolan resurssien kohdentamisesta mielenterveyden tukemiseen on keskusteltu viime aikoina. Terveydenhoitajan rooli ei ole itselleni tuttu, mutta käymieni keskusteluiden ja työkokemukseni perusteella he tunnistavat äitien psyykkiset ongelmat aika hyvin, mutta toivoisivat työkaluja, joilla voisivat tarjota apua. Terveydenhoitajia on jäänyt sairauslomille, koska ovat niin ahdistuneita asiakkaiden vaikeiden ongelmien äärellä. Sama tilanne on perhettä tukevien sosiaali- ja lastensuojelun työntekijöiden kohdalla: he näkevät perheen ongelmat, mutta matalan kynnyksen psykiatrista tukea on vaikea saada ja yhteistyöhön hoitavan tahon kanssa vaikea päästä.

Tiedostaessani kaiken tämän sain vahvan tunteen siitä, että tämä on minun sydämen asiani. Haluan olla mukana kehittämässä perinataaliajan mielenterveyspalveluja Suomessa!

Kävi niin onnekkaasti, että tapasin eräässä konferenssissa kollegani Johanna Pietikäisen, jolla oli aivan vastaavia ajatuksia, väitöskirja tulossa ja sydämen palo tehdä asialle jotain. Johannalta pyydettiin Duodecimiin pääkirjoitus otsikolla ”Tarvitaanko Suomeen perinataalipsykiatriaa?”, ja Johanna ystävällisesti kutsui minut ja prof. Tiina Paunion kanssakirjoittajikseen. Tuossa artikkelissa pääsimme pohtimaan Suomen perinataalipsykiatrian tilannetta ja ehdottamaan perinataalipsykiatrista hoitomallia Suomeen. Johanna on päässyt tutustumaan paikallisesti erilaisiin perinataalipsykiatrisiin yksiköihin mm. Kanadassa ja Iso-Britanniassa ja luonut upeita kansallisia ja kansainvälisiä kontakteja. Totesimme tarpeen verkostoitumiselle ja päädyimme järjestämään kaksi kansallista seminaaria, joiden tarkoituksena oli jakaa ajatuksia ja kokemuksia perinataalipsykiatriaan liittyen. Seminaarit olivat antoisia ja keskusteluntäyteisiä. Intomme aiheeseen vain kasvoi, kuten myös innostuneiden ammattilaisten verkostomme. Yhdistyksen perustamisesta oli puhuttu jo yhteistyömme alusta lähtien ja koimme, ettei asia voi enää odottaa. Näin ollen yhdistys perustettiin jälkimmäisen seminaarin yhteydessä.

Olen äärimmäisen kiitollinen kaikille, jotka ovat lähteneet yhdistyksen toimintaan mukaan. En lähde kiittämään ketään erikseen nimeltä, sillä jokaisen rooli on tärkeä. Jäseniä yhdistyksessämme on jo yli 70! Saimme kokoon myös upean ja moniammatillisen hallituksen yhdistyksellemme, jonka esittelyä kokoamme yhdistyksen nettisivuille.

Yhdistys on vielä vauvaikäinen ja toiminta vasta käynnistymässä, mutta toimintamme ohjenuorista päätimme perustamiskokouksessa yhdistyksen sääntöjä laatiessamme. Periaatteitamme ovat perinataalimielenterveyden eri alojen ammattilaisten sekä vertaistyöntekijöiden verkostoituminen, kouluttaminen ja käytännön työn kehittäminen, sekä yleisölle tiedottaminen ja yhteiskunnallinen vaikuttaminen perinataalimielenterveyteen liittyvissä asioissa. Tiedottaessamme pyrimme ratkaisukeskeiseen viestintään, eli emme vain tiedota havaituista ongelmista, vaan pyrimme aktiivisesti etsimään ratkaisumalleja näihin pulmiin. Pidämme erittäin tärkeänä myös alan tutkijoiden yhteistyötä ja keskinäistä tiedottamista, jotta perinataalipsykiatrinen tutkimus olisi mahdollisimman tehokasta ja näkyvää. Pitkän tähtäimen tavoitteenamme on kehittää perinataalipsykiatrian erityispätevyys lääkäreille ja mahdollisesti myös sairaanhoitajille, terveydenhoitajille sekä kätilöille, mikä mahdollistaisi alan erityisosaamisen jalkauttamisen niin terveyskeskuksiin, keskussairaaloihin kuin yliopistosairaaloihinkin. Toinen tärkeä johtotähtemme on matalan kynnyksen perinataalipsykiatristen palveluiden tuominen kuntiin siten, että niitä voitaisiin tarjota suoraan neuvoloista ja yhdessä koko perheelle. Toivoisimme, että tulevaisuudessa raskaus- ja vauva-ajan mielenterveyspulmista kärsiville vanhemmille olisi tarjolla selkeä hoitopolku ja ammattilaisilla pätevyyttä sekä selkeät ohjeistukset näiden ongelmien hoitoon. Olen vakuuttunut siitä, että elämän varhaisvaiheisiin panostamalla voisimme vähentää sairastuvuutta aikuisiällä ja samalla tehdä merkittäviä yhteiskunnallisia säästöjä. Pitkälle kehittyneiden mielenterveysongelmien hoito on tulipalojen sammuttelua; ennaltaehkäisyyn tulee satsata! Uusi mielenterveysstrategia, perhekeskusmalli, sote-uudistus ja uskoakseni myös kehitteillä oleva lapsistrategia puhuvat kaikki samaa kieltä kanssamme: panostetaan perheisiin ja ennaltaehkäisyyn tarjoamalla matalankynnyksen palveluita moniammatillisena yhteistyönä väestön paremman (mielen)terveyden tuottamiseksi. Toivon, että perinataalipsykiatria huomioidaan näiden mallien toteutuksessa.

Haluan vielä kiittää kaikkia teitä, jotka olette jo liittyneet yhdistyksemme jäseniksi sekä toivottaa lämpimästi tervetulleeksi uudet, tulevat jäsenet! Jäsenyyttä voi hakea www.perinataalimielenterveys.fi löytyvän hakemuslomakkeen kautta. Hallituksen jäseniin voi toki olla myös suoraan yhteydessä. Yleistä tietoa saa info@perinataalimielenterveys.fi –osoitteesta. Yhdistyksen nettisivut rakentuvat hiljalleen hallituksen jäsenten muiden töiden ohella, joten toivomme yleisöltä malttia sen suhteen. Koulutusmateraalit on tarkoitus kerätä sivujen jäsenalueelle, minne vain yhdistyksen jäsenillä on pääsy. Tulevalle lukuvuodelle on suunnitteilla kaksi koulutusta: kansallinen trauma-aiheinen koulutus 30.11.-20 ja kansainvälinen konferenssi 17.-18.6.2021. Yhdistyksen vuosikokous pidetään 22.3.2021. Mikäli kokoontuminen ei ole korona-tilanteen vuoksi mahdollista, pidämme koulutukset ja kokouksen virtuaalisesti.

Innostavaa alkavaa syksyä kaikille! Pidetään toisistamme huolta.

Yhteistyöterveisin,

Tiina Taka-Eilola, Suomen Perinataalimielenterveys ry:n puheenjohtaja

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: mielenterveys, psykiatria, vauvaperheet, raskaus, synnytys, perinataalipsykiatria