Kohtaaminen kriisin keskellä: Ammattilaisen rooli raskaudenaikaisessa menetyksessä

Lapsen menettäminen raskauden aikana on vanhemmalle usein musertava kokemus. Menetys voi tapahtua odottamatta ja jättää jälkeensä surun lisäksi myös paljon kysymyksiä ja epävarmuutta.

Raskaudenaikaisessa menetyksessä ei aina ole ehtinyt syntyä yhteisiä muistoja, ja kokemus voi jäädä näkymättömäksi myös läheisille ja hoitohenkilökunnalle. Menetyksen kokenut saattaa jäädä ilman riittävää tukea. Hautajaisia ei aina järjestetä, jos menetys tapahtuu varhaisilla viikoilla. Silti monelle vanhemmalle menetys on syvästi merkityksellinen – lapsi on ollut toivottu, rakastettu ja osa tulevaisuuden haaveita. Rituaalien ja tunnustuksen puute voi vaikeuttaa surutyötä ja viivästyttää toipumista.

Kohtaaminen voi olla käännekohta

Raskauden aikana lapsensa menettäneet vanhemmat ehtivät usein kohdata hoitoalan ammattilaisia useissa eri pisteissä – neuvolassa, poliklinikalla, päivystyksessä tai sairaalassa. Kohtaaminen voi olla nopea, ehkä vain puhelinsoitto tai lyhyt käynti, mutta sillä voi olla kauaskantoisia vaikutuksia. Aito, empaattinen kohtaaminen voi auttaa vanhempaa löytämään voimavaroja kriisin keskellä ja hakeutumaan tuen piiriin. Toisaalta epäonnistunut tai huono kohtaaminen voi jäädä mieleen pitkäksi aikaa ja estää suruprosessin käynnistymistä ja johtaa jopa traumatisoitumiseen.

Mistä onnistunut kohtaaminen rakentuu?

Onnistunut kohtaaminen ei vaadi suuria tekoja, vaan läsnäoloa ja ihmisen näkemistä. Se tarkoittaa, että vanhemman suru ja kipu otetaan todesta – vaikka kyseessä olisi keskenmeno tai muu varhainen menetys, joka sairaalaympäristössä voi näyttäytyä rutiinina. Vanhemmalle se voi olla elämän suurin kriisi.

Kohtaaminen rakentuu myös tiedon jakamisesta. Sitä, että kerrotaan, mitä seuraavaksi tapahtuu. Epävarmuus lisää pelkoa, ja ennakointi voi antaa edes pientä tunnetta hallinnasta vaikeassa tilanteessa. On myös ensiarvoisen tärkeää huolehtia, että kivunlievitys on riittävää ja vanhempi saa olla mukana päätöksenteossa. Koko perhe on kokenut menetyksen – kumppanin tai mahdollisten sisarusten tukeminen on yhtä lailla tärkeää.

Ammattilaisen rooli – läsnäoloa ja inhimillisyyttä

Surussa ei aina ole sanoja, jotka lohduttaisivat. Usein niitä ei tarvita. Riittää, että olet siinä. Vanhemmat eivät kaipaa valmiita neuvoja tai kliseisiä lohdutuksia – he tarvitsevat turvallisen tilan olla surun keskellä, mahdollisuuden tulla kohdatuksi ihmisinä.

On tärkeää kohdata menetyksen kokenut vanhempi yksilönä. Ihmisenä, jolla on oma tarinansa ja oma polkunsa tähän hetkeen. Antaa lupa olla rikki, eikä kiirehtiä eteenpäin. Suru on rakkauden toinen puoli, ja jokaisella on oikeus surra omaa lastaan – riippumatta siitä, missä vaiheessa raskautta menetys tapahtui.

Kirjoittajat Heidi Paananen ja Marjo Reponen ovat sote-alan ammattilaisia sekä raskausaikana lapsensa menettäneitä äitejä.