Traumakokemusten vaikutus perinataaliaikaan

Traumatisoitumisella tarkoitetaan pitkäaikaista haittaa, joka seuraa ylivoimaisille kokemuksille altistumisesta. Vaikeat tilanteet kuten kivulias synnytys eivät automaattisesti ole traumaattisia, vaan ihmiset voivat selvitä vaikeista kokemuksistaan myös hyvin omien voimavarojensa ja muiden ihmisten tuen avulla.

Muistot traumaattisista kokemuksista eivät tallennu tavallisten muistojen tapaan siten, että niitä voi halutessaan ajatella ja olla ajattelematta. Traumaoireilulle on tyypillistä, että kokemukseen tunkee ajatuksia, tunteita tai toimintayllykkeitä ”liian paljon” (ylivireys) tai että läsnäoloa ja kokemuksia on ”liian vähän” (alivireys). Omissa ihmissuhteissa traumatisoituminen voi usein aiheuttaa lisähaasteita vanhemmaksi tullessa ja suhteen luomisessa omaan vauvaan. Siksi se on oleellinen huomioitava asia vanhempien ja koko perheen tukemisen kannalta.

Aiempiin traumakokemuksiin liittyvät oireet ja ilmiöt voivat aktivoitua perinataaliaikana. Erityisesti

• ylivoimaiset kokemukset, jotka liittyvät aikaisempiin menetyksiin, lääketieteellisiin operaatioihin tai perinataaliaikaan (esim. lapsettomuushoidot, keskenmenot, kohtukuolemat, vaikea synnytys)

• pitkäkestoiset ja haavoittuviin kehitysvaiheisiin sijoittuvat, läheisten ihmisten aiheuttamat vaillejäänti- tai emotionaaliset, fyysiset ja seksuaaliset kaltoinkohtelukokemukset, varsinkin kiintymyssuhteissa traumatisoituminen

Traumakokemukset ovat tavallinen mielenterveysoireiden (kuten masennus ja ahdistus) taustasyy. Ne voivat lisäksi altistaa:

• traumaperäisen stressihäiriön (PTSD) oireille

  • ylivireinen uhkan tunne: esim. voimakas synnytyspelko, jatkuva pelko siitä, onko itsellä tai vauvalla kaikki hyvin

  • välttely: esim. pyrkimys välttää synnytyksen ajattelemista, omaa vaikeaa vanhemmuudessa heräävää tunnetta; pyrkimys hallita tilanteita, jottei mitään yllättävää pääsisi tapahtumaan

  • traumamuistojen uudelleenkokeminen: esim. painajaiset, raskauteen tai synnytykseen liittyvien kehokokemusten kokeminen samana kuin seksuaalinen hyväksikäyttö, jähmettyminen synnytyksen yhteydessä tai yöllä vauvan kanssa herätessä

• pitkäaikaisen traumatisoitumisen kokeneilla laajemmalle oirekuvalle (kompleksi traumaperäinen stressihäiriö, CPTSD):

  • vaikeus sietää ja säädellä omia raskausajan, synnytyksen ja vauva-ajan herättämiä tunteita (esimerkiksi pelko, vihaisuus, häpeä, kateellisuus, suru)

  • kuormitusherkkyys elämän muutos- ja stressikohdissa kuten vanhemmaksi tulo

  • kielteinen ja häpeän värittämä kokemuksina itsestä vanhempana, ei luottoa omaan selviytymiseen

  • vaikeus asettua suhteeseen muiden vanhempien ja vauvan kanssa; vaikeus luoda uudenlaista suhdetta puolisoon

  • vaikeus luottaa, että muut haluaisivat itselle hyvää tai voisi pyytää apua.

• dissosiaatiolle eli irrallisuudelle tai erillisyydelle joistain kokemuksen puolista

  • ympäristö tuntuu epäselvältä, sumuiselta

  • olo on kuin ulkona kehosta

  • on muistikatkoksia

  • voi menettää ajan- ja paikantajun, esim. herätessä keskellä yötä, kun vauva itkee

  • kokemus itsestä vaihtelee voimakkaasti tilanteesta toiseen (esim. haluan lapsia – en ollenkaan halua lapsia ja haluan päättää raskauden).

Traumaoireiden tunnistaminen mahdollisimman varhain, parhaimmillaan jo raskausaikana, lisää mahdollista huomioida niitä turvallisuutta ja hallinnan tunnetta lisäävästi. Tämä auttaa synnytykseen ja vauvan vanhemmuuteen valmistautumista.

Miksi traumaoireet voivat voimistua perinataaliaikana?

Perinataaliaika on suuri psyykkinen, hormonaalinen ja kehollinen muutosvaihe, joka jo itsessään altistaa tunne-elämän heilahtelulle, ristiriitaisille kokemuksille sekä kuormittumiselle. Vanhemmalta vaaditaan paljon psyykkistä työtä ja kaikki vanhemmat tarvitsevat tähän tukea. Nämä kehitystehtävät voivat olla erityisen vaikeita traumoja kokeneelle, koska ne voivat muistuttaa aiemmista perinataalitraumoista tai kiintymyssuhteeseen sijoittuvista traumakokemuksista.

Siirtymässä vanhemmuuteen kehitystehtäviä ovat:

• vanhemmaksi kasvaminen, esimerkiksi sen miettiminen

  • Miten minua on hoivattu?

  • Miten haluan ja en halua olla kuten vanhempani?

  --> Omien hoivakokemusten ja vanhempien ajatteleminen voi olla vaikeaa ja ristiriitaista, tai herättää muistoja ja tunteita, joita on aikaisemmin pitänyt poissa.

• kehitysvaiheeseen sopivien hoivan ja säätelyn keinojen löytäminen sekä itselle että vauvalle, esimerkiksi

  • miten pärjään liian hankalilta tuntuvien tunteideni kanssa?

  • Miten otan omat tarpeeni huomioon, kun hoivaan vauvaa?

  • Miten otan hyvää muilta vastaan, esimerkiksi lepoa ja ravintoa?

  • Miten rauhoitan vauvaa, kun hän on itkuinen, rauhaton, tai tarvitsee jotakin?

  --> tunteita ja tarpeita on aikaisemmin saattanut vältellä tai yhteys niihin voi olla poikki. Tunteet voivat tuntua ylivoimaisilta. Vauvan hätä ja tarvitsevuus voi muistuttaa omista vaikeista kokemuksista tai vaillejäämisestä.

• suhteen rakentaminen vauvaan, eli juuri tämän yksilöllisen vauvan ’ottaminen omaksi’:

  • miten näen vauvan omana itsenään ja vastaan siihen mitä hän tarvitsee?

  • miten siedän vauvan tarvitsevuutta, heiveröisyyttä, erilaisia tunnetiloja?

  --> vauvan mieltä voi olla vaikea tavoitella oman vaikean olotilan takia, tai koska tuntuu ettei itse ole saanut osakseen hyvää hoivaa.

• avun vastaanottaminen ja turvautuminen toisiin, esimerkiksi

  • Uudenlaisen suhteen luominen omaan puolisoon

  • Muiden vanhempien seuraan liittyminen

  • ammattilaisiin turvautuminen, varsinkin jos omat tukiverkot ovat hatarat

  --> voi olla vaikea neuvotella, jos on oppinut kaihtamaan ristiriitoja ja konflikteja. Häpeä ja erilaisuuden kokemus voi estää etsimästä tukea ja apua.

Selviytyjävanhempi voi kohdata haasteita perinataaliajalla myös, kun:

• keho muuttuu ja siihen kohdistuu tutkimuksia ja kosketusta

• synnytykseen liittyy tilanteita, joissa kontrolli vähenee

• minun ja vauvan ympärillä on ammattilaisia ”tarkastelemassa” meitä

Hyvä uutinen on, että perinataaliaika on erityinen hoidollinen mahdollisuus. Vanhemmat voivat tulla ensimmäistä kertaa tietoisiksi siitä, miten aiemmat traumakokemukset vaikuttavat heihin ja saada nyt apua, vaikka olisivat jääneet aiempien vaikeiden kokemustensa kanssa liian yksin.

Jo sen huomaaminen, miten aikaisemmat kokemukset kulkevat mukana vanhemmaksi tullessa, lisää sekä vanhempien että vauvan tarpeiden huomioinnin mahdollisuutta.

Joskus kasvava tietoisuus traumaoireista voi olla myös ahdistavaa. Tämä on ymmärrettävää, koska esimerkiksi välttely, dissosiaatio tai vain itseen turvautuminen ovat olleet tärkeitä selviytymiskeinoja. Hankalatkin kokemukset ovat kuitenkin tärkeää tietoa, jotka auttavat synnytyksen suunnittelussa ja tukitoimenpiteiden järjestämisessä vauva-ajalle.

Synnytys ja aiemmat traumakokemukset

Synnytys on kehollisesti ja psyykkisesti poikkeuksellinen tilanne. Siihen liittyvät kehokokemukset,  kipu, kontrollin menettämisen tunne, asennot ja toimenpiteet voivat aktivoida aikaisempia traumakokemuksia. Aikaisemmat traumakokemukset voivat myös hankaloittaa synnytyksen ajattelemista etukäteen ja aiheuttaa synnytyspelkoa.

Synnytykseen valmistautuminen ja synnytys voivat tuntua erityisen haastavilta, jos taustalla on

• aiempia vaikeita synnytyskokemuksia ja/tai kohtuvauvan/vauvan menetyksiä/vakavia terveyshuolia

• seksuaalista kaltoinkohtelua

• muita kokemuksia, joissa kehon rajoja on rikottu

Usein auttaa, että ammattilaiset ottavat huomioon, kuinka aikaisemmat kokemukset vaikuttavat esimerkiksi poliklinikkakäynillä, tutkimustilanteessa tai eri synnytyksen vaiheissa.

--> Ammattilainen voi ennakoida ja pyytää lupaa koskemiseen tai tutkimuksen tekemiseen.

--> Synnytykseen voidaan valmistautua etukäteen huomaamalla pelon syitä ja miettimällä synnyttäjälle ja tukihenkilölle keinoja ammattilaisten kanssa viestintään, kivunlievitykseen ja kohtaamiseen oman vauvan kanssa.

--> Vanhemman traumaperäisiä reaktioita voidaan tunnistaa ennakkoon, jos ne ovat tiedossa (esim. en pysty puhumaan, luulen ettei kukaan halua auttaa minua) ja etsiä tapoja toimia, jotka mahdollistavat vanhemman huomioiduksi tulemisen kokemusta.

Traumatisoituminen voi piiloutua ja eristää

Varsinkin kiintymyssuhteissaan traumatisoituneilla vanhemmilla traumakokemusten seurauksiin voi liittyä paljon huonommuuden tunnetta ja häpeää. Vanhemman voi olla vaikea mieltää, että siirtymä vanhemmuuteen on kaikille haastava, eikä kerro siitä, että itse on huono. Samalla vanhemmaksi tuloon voi liittyä edellä kuvattuja lisähaasteita.

Voi olla vaikea miettiä ”miten tapahtumat vaikuttavat minuun nyt vanhemmaksi tullessa”. Joskus vanhemmat kuvaavat, etteivät saa kosketusta tunteisiinsa tai tarpeisiinsa. Voi olla pelottava ajatella omia mielen sisältöjä tai tavoitella vauvan kokemusmaailmaa.

Nämä ”esteet” ovat toimineet alun perin suojana ylivoimaisia kokemuksia vastaan, mutta voivat nyt haastaa vanhemmuuteen asettumista. Toipuminen ja oman vanhemmuuden rakentuminen voi alkaa siitä, että huomaa näiden kokemusten juontuvan aikaisemmista vaikeista kokemuksista. Vanhemmilla on oikeus opetella niitä asioita, joista he ovat jääneet aiemmin paitsi, kuten itsemyötätunnosta, itsehuolenpidosta, muiden ihmisten tuesta ja oman vauvan kanssa olemisen harjoittelusta.

Vanhemman vahvuudet ja voimavarat

Traumatisoituminen ei aiheuta vanhemmuuteen vain haittaa. Monet traumoja kokeneet vanhemmat ovat erityisen motivoituneita suojelemaan lapsiaan haitallisilta kokemuksilta. Aikaisempiin raskauksiin, synnytyksiin ja vauva-aikoihin liittyvät ylivoimaiset kokemukset saattavat kannustaa vanhempia uuden raskauden kohdassa etsimään itselleen tarvittua apua jo varhain, mikä suojaa uutta raskautta ja vanhempien ja vauvan kehittyvää suhdetta.

Vaikeat kokemukset eivät sulje hyviä kokemuksia pois. Vanhemmat voivat muistaa omasta elämästään hetkiä, joissa heillä on ollut hyvä, rauhallinen tai rakastettu olo. Kokemukset voivat liittyä turvallisiin aikuisiin, hoitohenkilökuntaan, lemmikkeihin, tai vaikka itselle sopivaan tekemiseen. Tällaisiin kokemuksiin palaaminen voi tarjota vanhemmalle itselleen turvaa ja kannattelua ja auttaa tarjoamaan samanlaista kokemusta omalle vauvalle. 

Suhde vauvaan alkaa rakentua jo raskausaikana

Vanhemmat alkavat kuvittelemaan ja ’tunnustelemaan’ vauvaansa jo raskausaikana. Vanhempi voi miettiä millainen vauva on ja ketä hän muistuttaa. Vauvan synnyttyä vanhemmat tutustuvat pikku hiljaa oikeaan vauvaansa mielikuvavauvan sijaan.

Raskausaikana kohtuvauvan kuvittelu voi tuntua pelottavalta, ylivoimaisen raskaalta, tai voi olla vaikea ymmärtää, miten pärjää vauvan kanssa vanhempana. Jo nämä kokemukset ovat tietoa, jota voi tutkia yhdessä läheisen tai ammattilaisen kanssa. Vauvan tuloon valmistautumiseen saa pyytää apua. Traumatisoitumisen huomioiva vanhemmuuden ja varhaisen vuorovaikutuksen tuki auttaa erottamaan, että osa kokemuksista tulee menneisyydestä eikä tästä päivästä.

Miten traumaoireet voivat näkyä vauvan kanssa?

Vauvan kanssa oleminen edellyttää usein herkkyyttä sekä omille että vauvan tunteille. Traumakokemusten jälkeen tämä voi olla vaikeampaa. Vanhemmilta vaaditaan paljon vuorokauden ympäri ja vanhempi saattaa huomata, että vauva-aikaan liittyvä kuormittuneisuus haittaa toimintakykyä.

Vanhempi saattaa esimerkiksi:

• hätääntyä tai kokea avuttomuutta, kun vauva on hädissään tai ei lopeta itkemistä

• huomata, ettei kestä vauvan itkua

• huomata, että vauvaa on vaikea imettää, pitää lähellä tai koskettaa

• huomata, että on vaikea rauhoittua silloin, kun ei ole hätää

• toimia ikään kuin ’mekaanisesti’, vauvan kanssa olo ei tunnu siltä kuin ajatteli

• olla välillä aivan vetämätön ja poissaoleva

• huomata, että on vaikea sietää omia tunteita

• reagoida vahvasti, esimerkiksi raivostua tai pelästyä yhtäkkiä

• empiä tai vetäytyä tilanteissa, joissa vauva pyytää huomiota

Vanhempi saattaa ajatella, että käyttäytymismallit ovat hänen syytään, tai että ne ovat hallitsemattomia eikä niihin voi vaikuttaa. Omien reaktioiden huomaamisella ja mahdollisesti haastaviin tilanteisiin valmistautumisella voidaan kuitenkin luoda turvaa, ennakoitavuutta ja mahdollisuutta auttaa sekä vanhempaa että vauvaa. Jos perheessä on kaksi vanhempaa, toinen vanhempi ja vanhempien välinen yhteistyö on tärkeässä roolissa siinä, että sekä vanhempi että vauva tuntisivat olonsa turvalliseksi.

Kaiken ytimessä on turvallisuus: jotta vanhemmat voivat olla läsnä vauvalleen, he tarvitsevat rinnalleen muita aikuisia, jotka tukevat ja auttavat heitä.

Jos huomaa, että rooli vanhempana, kuormittuneisuus ja vauvan kanssa olo herättää paljon vaihtelua olossa, hankalia tunteita, vauvan kannalta ennakoimatonta käytöstä tai että ei pysty vastaamaan vauvan tarpeisiin, on tarpeen turvautua ammattilaisiin. Apua on mahdollista saada!

Toivoa vanhemmaksi kasvamiseen

Traumaoireet ovat syntyneet tilanteissa, joissa ihminen on yrittänyt selvitä. Vaikka ne voivat haastaa uutta elämänvaihetta, ne eivät määritä ketään vanhempana.

Perinataaliaika voi olla vaihe, jossa traumakokemusten vaikutukset tulevat näkyvämmäksi, mutta samalla syntyy mahdollisuus saada tukea, jonka avulla pitää huolta itsestä ja omasta vauvasta.

Kirjoittaja:

Sanna Isosävi

PsT, aikuisten integratiivinen ja varhaisen vuorovaikutuksen psykoterapeutti, kouluttajapsykoterapeuttikoulutuksessa (integratiivinen viitekehys; alk.2026), EMDR-terapeutti, työnohjaaja sekä  Traumaterapiakeskuksen johtaja.

Traumaterapiakeskus Ry koordinoi Traumatietoiset perinataalipalvelut -asiantuntijaverkostoa, jolta on julkaistu THL:n työpaperi Traumatietoisuuden merkitys ja mahdolliset esteet raskaus-, synnytys- ja vauva-ajan palveluissa, sekä toinen, Traumakokemusten perinataaliaikaista tunnistamista, tukea ja hoitoa käsittelevä kirjoitus on juuri valmistelussa.

Traumaterapiakeskuksessa on myös kehitetty Vakautta vanhemmuuteen -ryhmä, jonka manuaali on ammattilaisten saatavilla Mielenterveystalon ammattilaisten osiosta, ja on parhaillaan Itlan Kasvun tuki -sivuston arviossa.